Muistoissa

Jambo

Jambo

FI DK CH DROVER´S LAST VICEROY ”Jambo”

Ensimmäinen lammaskoirani. Jo ottaessani yhteyttä kasvattajaan ilmoitin, että haluan koiran, jonka kanssa voin käydä näyttelyissä. Haaveeni toteutui. Jambo menestyi erinomaisesti näyttelyissä, sijoittuen useita kertoja myös ryhmissä.

 

Zenna

C.I.B. FI SE NO EE.BY CH BYV-96 CZARLINDA´S CRYSTAL STAR “Zenna”

Elämäni koira, kantanarttuni. Tämä koira antoi minulle pohjan kasvatustyölleni. Zenna oli 21 upean pennun emä, joista 9 oli valioita, lisäksi yksi tottelevaisuusvalio. Zennan kaikki jälkeläiset on palkittu vähintään erinomaisella näyttelyssä. Myös terveyspuoli oli poikkeavan hyvää. Zenna oli ensiluokkainen emo, niin omille kuin toistenkin pennuille. Hän hoivasi ja helli muidenkin pentuja kuin omiaan. Pentulaatikossa hääri dobermanni ja lammaskoira sulassa sovussa. Zenna kantoi myös kaikki loukkaantuneet siilit ja linnut kotiin ja yritti hoitaa niitä kuntoon. Jos Zenna olisi ollut ihminen, hän olisi aivan varmasti ollut pullantuoksuinen, esiliina edessä häärivä rakastava mummi. Zenna lähti sateenkaaren taa lähes 13-vuotiaana. Toivon todella, että saan tulevassa jalostussuunnitelmassa takaisin tätä rakastettavaa narttua.

Zenna 3 kk

Zenna 3 kk

Zenna


Barbi

BARBADOS AUS DEM ELBE-URSTROMTAL ”Barbi”

Tämä ihana jykevä nallekarhu sai aivan liian lyhyen elämän. Vakava sairaus vei voiton pikku-Barbista 1,5 vuotiaana.

Stella

FI CH FURRY DRIFTER´S NEW SONG STAR ”Stella”

Pieni ladymme, koira jonka ulkonäöstä pidin todella paljon. Stella lähti luotanne hieman ennen 12-vuoden ikää.

Enzo ja dobberi

FI CH FERRARI AUS DEM ELBE-URSTROMTAL “Enzo”

Herrasmies ja hurmuri. Mahtava luonteinen poika, joka oli todella helppo koira. Enzolla on ollut kaksi pentuetta. Kotonani oleva Lilian on Enzon tyttärenpojan tyttärentytär.

Enzo

Enzo

Enzo

Enzo

Tara 2-vuotiaana

Tara 2-vuotiaana

FI CH LAURA ASHLEY AUS DEM ELBE-URSTROMTAL ”Tara”

Luotettava ja varma tyttö. Enzon puolisisar. Kaikki kolme Elbe-Urstromtal tuontiani ovat olleet uskomattoman ihana luonteisia koiria. Tara eli todella pitkän, terveen elämän, käyden eläinlääkärissä vain rokotuksilla, Pevisa-tutkimuksissa ja tiineystarkistuksissa, ei koskaan sairauden takia. Tara lähti sateenkaaren taa yli 15-vuotiaana. Edellisenä päivänä vielä leikkien naapurin pennun kanssa.

FI CH FURRY DRIFTER´S IN BRIEF LEGENDA ”Matleena”

Olen todella onnellinen, että sain elää Matleenan kanssa hänen viimeiset 4 vuotta. Ihanaakin ihanampi tyttö, hellyyshetkiin kuului mahtavaa höpötystä mitä neiti piti. Rakastettava lady, joka kävi kertomassa minulle paljon. Ilman Matleenaa tuskin olisin uusien suunnitelmien edessä. Olen todella kiitollinen yhteisistä vuosistamme. Matleenan lähtö sateenkaarisillalle tuli niin arvaamatta ja yllättäen… liian aikaisin vaikka ikää oli jo 11,5 vuotta.

Matleena vanhoilla päivillään

Matleena vanhoilla päivillään

Muistoissani ovat myös löwchen pojat

JURON KRISTOFFER ” Toffo”

Synt. 12.12.2001 kuol.11.8.2016

Löwchen poikamme, ikinuori pappa. Ikä ei tätä ilopilleriä vaivaa. Hän jaksaa olla kaikessa touhussa mukana lammaskoirien kanssa. Toffo on kaikkien pentujen leikittäjä ja opettaja. Kaikkien lemmikki ja erittäin sosiaalinen luonne.

FI AM S Est Ltu Blr CH, BaltW-98, LtuW-96, BlrW-96, WANTED VULGAR DRIFTER “Valtteri”

Persoona, jollaista en ole koskaan kohdannut. Tällä pojalla oli hyvin erikoisia tapoja. Hän oli ”peliriippuvainen” öisin televisiossa pyörivästä pelistä. Tuntematon sotilas-elokuva oli jotain käsittämättömän ihanaa. Poika väisteli luoteja, heilutti innoissaan häntää Rokan puheille. Elokuva pyöri pojan mieliksi usein. Yksi ihanne oli Teletappien Tiivi, sille pistettiin lauluksi. Omalaatuista oli myös koiran rakkaus raketteihin ja ukonilmaan. Silloin oli pakko olla ulkona. Meillä oli Valtterin kanssa aivan erityinen suhde. Aivan uskomaton poika, jota tulen kaipaamaan aina.

JURON FUNNY FARM BOY ”Into”

Pieni mestarinäyttelijä. Isojen tunteiden pienimies. Kun Into suutahti jollekin, se meni vauhdilla omaan boxiin , veti oven kiinni ja käänsi pepun oveenpäin ja saattoi mököttää siellä pitkään. Rakasti dobbereiden ja lampureiden kanssa retuutusleikkiä eli hän oli kuin räsynukke isojen suussa. Into oli mestariuimari ja järvestä häntä oli vaikea saada pois. Into kuoli putoamistapaturman seurauksena.

 

Dobermannit

Coco

CÄCARBORG´S COCO “ Coco”

Ensimmäinen dobberini. Ihana pieni ruskea tyttö, joka ei koskaan varmaan tiennyt olevansa oikea jalorotuinen dobermanni. Oikea kainalokoira, sohvaperuna, joka nautti enemmän takan lämmöstä, kuin ulkoilusta. Coco eli pitkän ”mummokoiran” elämän ja dementia saatteli hänet sateenkaari sillalle.

CÄCARBORG`S ZARESSE ”Sandy”

Eli lyhyen elämän. Hän sairastui haiman surkastumaan pian pentujen syntymän jälkeen.

CÄSARBORG´S JUNE ”Jane”

Edellisen tytär. Pieni todella tiivis upeanvärinen narttu. Koiralla olisi ollut tulevaisuus myös näyttelyissä, mutta vakavan sairauden seurauksena ilmeni neurologisia oireita ja jouduttiin lopettamaan vuoden ikäisenä.

Ferro 6-viikkoa

Ferro 6-viikkoa

SCHARTZ KLAN BOSS ”Ferro”

Ihana luonteinen uros. Ferro rakasti lammaskoiran pentuja ja kävi ”varastamassa” niitä ja vei toiseen huoneeseen, jossa pesi ja leikitti niitä. Harvinaisen ihana luonteinen poika, joka menehtyi nopeasti levinneeseen syöpään.

 

Barro-Herra

Barro-Herra

FANTASIAN BLACK BARRO ” Barro”

Barro oli 7 kuukautta vanha kun se muutti meille. Mukava poika, joka kuoli myös nuorena dobermannien tyypilliseen maksasairauteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *